SDP putosi kolmanneksi – Haapalainen nosti äänimääräänsä

Eduskuntavaaleissa SDP nosti paikkamääräänsä neljän vuoden takaiseen verrattuna, mutta jäi siitä huolimatta kolmanneksi kokoomuksen ottaessa ykköspaikan ja Perussuomalaisten toiseksi suurimman puolueen paikan.

Rekolan Työväenyhdistyksen oma ehdokas Tuija Haapalainen pärjäsi vaaleissa hyvin, vaikka ei tullut valituksi kansanedustajaksi. Haapalainen nosti äänimääräänsä neljän vuoden takaisesta 126 äänen verran.

Hän keräsi vaaleissa 942 ääntä. Toista kertaa eduskuntavaaleissa ehdolla olleelle Haapalaiselle tulos on hyvä ja kovan työ, jota hän teki, näkyi vaalituloksessa. Haapalainen jatkaa työtään rekolalaisten hyväksi aluevaltuutettuna ja kaupunginhallituksen varajäsenenä.

Vantaalle eduskuntavaalien tulos ei ollut paras mahdollinen, sillä kolmesta demarikansanedustajasta ainoastaan kaksi uusivat paikkansa. Eduskunnassa tulevalla vaalikaudella nähdään eduskuntaryhmän puheenjohtajana toiminut Antti Lindtman sekä Kimmo Kiljunen.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*