
Vaalit ovat ohitse ja tulos on nähtävillä. Vaikka SDP nosti paikkamääräänsä tulevassa eduskunnassa, tuntuu tulos tappiolta, kun menetimme pääministeripuolueen aseman. Teimme hyvän vaalityön, mutta kansa halusi muutosta. Siitä vaalitulos ennen kaikkea kertoo, kun kokoomus nousi suurimmaksi puolueeksi ja Perussuomalaiset toiseksi suurimmaksi.
Hallitustunnustelut alkavat pääsiäisen jälkeen ja tunnustelijana toimii kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo. SDP on ilmoittanut, että olemme valmiita hallitusvastuuseen, mutta emme hinnalla millä hyvänsä. Emme tule tinkimään omista tavoitteistamme, jotka meillä oli jo ennen vaaleja. Oikeudenmukainen ja inhimillinen politiikka on meillä keskiössä. Siitä emme tule luopumaan.

Yhdistyksemme ehdokas Tuija Haapalainen pärjäsi vaaleissa suhteellisen hyvin, nostaen äänimääräänsä kevään 2019 vaaleista. Kun Haapalainen keräsi ääniä vuoden 2019 eduskuntavaaleissa 816 ääntä, oli tämän kevään saldona 942 ääntä. Nostoa tuli siis 126 äänen verran, jota voi pitää hyvänä suorituksena. Kansanedustajaa emme yhdistykseemme saaneet, mutta voimme olla silti ylpeitä omasta ehdokkaastamme.
Uudenmaan tilanne parani silti huomattavasti, kun saimme yhden lisäpaikan sekä monia uusia kansanedustajia. Vantaalla toki tilanne huononi, kun menetimme yhden kansanedustajan paikan. Katseemme vantaalaisten edun osalta kääntyvät jatkossa Antti Lindtmanin ja Kimmo Kiljusen suuntaan.
Puolueessa tapahtumassa isoja asioita
Puolueessa eletään nyt uudistumisen aikaa. Vaalituloksen jälkeen hienosti pääministerinä ja puolueen puheenjohtajana toiminut Sanna Marin ilmoitti, että ei ole käytettävissä puolueen puheenjohtajaksi syksyllä pidettävässä puoluekokouksessa. Tämä tarkoittaa sitä, että puolue tulee saamaan uuden puheenjohtajan.
Vaihtoehtoja uudeksi puheenjohtajaksi ei ole kovin paljon. Ne ovat oikeastaan yhden käden sormilla laskettavissa, jos asiaa oikein kunnolla mietitään. Meille Uudenmaan osalta olisi hienoa, mikäli yhden puheenjohtajakauden jälkeen saisimme jälleen uusmaalaisen puheenjohtajan. Siihen meillä voisi olla hyvät mahdollisuudet, mutta vielä on aikaista sanoa, kuka se olisi.

Julkisuudessa on spekulointi vantaalaisella ehdokkaalla, mutta hän ei ole vielä vastannut kyselyihin myöntävästi. Kun asiaa pohditaan näin vantaalaisen puolueosaston näkövinkkelistä, olisi vantaalainen puolueen puheenjohtaja ehkä jopa erinomainen asia. Tulemme asiaa käsittelemään kevätkokouksessamme, joka pidetään 26.4.2023.
Mikäli tämä spekulaatioissa mukana ollut vantaalainen ehdokas on lähdössä ehdolle, en puolueosastomme puheenjohtajana pitäisi ollenkaan mahdottomana ajatusta, että lähtisimme puolueosastona häntä tukemaan. Puolueen sääntöjen mukaan ehdokkaan takana tulee olla kymmenen puolueosastoa ja mielestäni me voisimme olla yksi niistä puolueosastoista, jotka hänet nimeäisi ehdokkaaksi.
Korostan kuitenkin, että johtokuntakaan ei ole vielä virallista kantaa asiaan muodostanut, varsinkin kun vielä ei ole virallista sekään, että kyseinen henkilö olisi varmuudella lähdössä jo ehdolle. Kevätkokoukseen mennessä olemme asian suhteen varmaankin jo viisaampia.
Puheenjohtajan lisäksi myös puoluesihteerin paikka on avoinna. Siihen ei tällä hetkellä ole ainakaan itselläni tietoa, ketä siihen ollaan istuttamassa tai ketkä ovat siihen lähdössä kisaamaan. Ideoita tietenkin otetaan vastaan, mikäli sellaisia on ja löydämme jonkun, jota puolueosastomme voisi lähteä kannattamaan.
Samoin puoluekokouksessa tullaan valitsemaan meidän presidenttiehdokkaamme. Spekulaatiot hyvistä ehdokkaista ovat olleet melkoisen vähäisiä tällä hetkellä, joitakin on ollut ilmassa, mutta vielä ei ole kovin tarkkaa tietoa niistä. Hyvä ehdokas meidän on löydettävä, sillä olisi hyvin tärkeätä saada jälleen sosialidemokraatti presidentiksi.
Tukijärjestelmän uudistaminen poliittiseen ohjelmaan
Puoluekokous on muiltakin osin todella tärkeässä asemassa. Siellä tullaan päättämään puolueen poliittisesta ohjelmasta tuleviksi vuosiksi. Uudenmaan piiri on tehnyt muutaman aloitteen puoluekokoukselle. Toinen koskee hyvinvointialueita ja niiden luottamuspaikkoja. Toinen taas on enemmän poliittinen ja se liittyy tukijärjestelmän uudistamiseen.
Tukijärjestelmämme tarvitsee uudistusta, koska tällä hetkellä toimeentulotuen tai työttömyystuen piirissä olevan on melko mahdotonta ottaa vastaan lyhytaikaisia töitä. Tämä kannustinloukku ei johdu siitä, että tuet olisivat liian hyviä, kuten kokoomus väittää, vaan tulorajat ovat tehty niin mahdottomiksi. Tällä hetkellä toimeentulotuen asiakas voi tienata vain 150 euroa kuukaudessa, kun taas työttömyystuen piirissä oleva vajaat 300 euroa.

Kun asiaa mietitään oikein kunnolla, eihän noilla summilla ole mahdollisuutta tehdä töitä ilman, että parin päivän työkeikalla tekisi tappiota. Otat työn vastaan, josta parin päivän keikalla saat hieman yli noiden rajojen, menetät samalla toimeentulotuen sekä osan työttömyystuesta. Maksat työmatkat, käteen ei sitten jääkään mitään. Ketä tämä kannustaa työllistymään?
Työn vastaanottamisen saa kannustavammaksi järjestelmässä, jossa tuloraja muutetaan vuosittaiseksi ja nostetaan samalle tasolle kuin opintotuessa. Ideana olisi, että tuloraja olisi 12 000 euroa eli tuhat euroa kuukaudessa. Silloin järjestelmä kannustaisi hakeutumaan töihin, vaikka sitten vain lyhyisiin pesteihin.
Tätä aloitetta aion puoluekokouksessa puoltaa ja ajaa, mikäli minut sinne tullaan valitsemaan. Toivon teiltä hyvät Rekolan Työväenyhdistyksen jäsenet ääniä, jotta pääsisin mukaan ajamaan tätä asiaa sekä pitämään muiltakin osin meidän lippuamme korkealla syyskuun puoluekokouksessa. Valitettavasti olen meidän yhdistyksestämme ainoa, joka on ehdolla puoluekokoukseen, kun kukaan muu ei halunnut ehdolle lähteä. Puoluekokousedustajien vaali on nyt sähköisesti käynnissä 13.4 saakka, jonka jälkeen sitten 15-27.4 järjestetään uurnavaalit. Uurnavaaleissa on mahdollista äänestää Rekolan Työväentalolla 23.4.
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?